fbpx Skip to main content

Vuosi on vaihtunut ja kesälomakin pidetty, kiinteistönvälittäjälle loman pitäminen joulu-tammikuussa on oikein sopiva aika.

Vuoden 2019 Markkinoija
Kotoisa LKV palkittiin marraskuussa Vuoden 2019 Markkinoijaksi mikä oli todella kiva uutinen. Pienessä yrityksessä kun on tehtävä ihan samoja markkinointitoimenpiteitä kuin isommissakin. Isossa yrityksessä on kuitenkin omat tekijät kaikelle, mutta pienessä pitää paljon puurtaa ihan itse, vaikka ammattilaisia onkin apuna monessa asiassa. Vaikka osaisikin, niin kaikkea ei kannata tehdä itse, sillä ammattilainen käyttää siihen huomattavasti vähemmän aikaa.

Vuosi on alkanut kivasti ja uusia koteja on tulossa myyntiin, tosin pienille kerrostalo asunnoille olisi kysyntää enemmän. Olen kiitollinen kaikista asiakkaistani, sillä ilman heitä ei olisi Kotoisa LKV yritystäkään. Pidän aina suurena luottamuksen osoiteuksena sitä kun asiakas antaa avaimet hänen pyhimpään paikkaan, eli kotiinsa. Useimmiten koti on rahallisestikin ihmisten kallein omaisuus.

Kiinteistönvälitys ala 
Kiinteistönvälitys on todella kilpailtu ala ja koko ajan pitää olla ajan hermoilla mitä missäkin tapahtuu. Kiinteistönvälitys alaa vääristää moni asia, eikä vähiten se että, niin monet välittäjät myyvät itsensä liian halvalla. Se vaikuttaa tietenkin alan arvostukseen ihan yleisellä tasolla. Mietin myös että arvostaako ihminen silloin omaa ammattitaitoaan? Tämä aiheuttaa myös sen, että moni ottaa kodin liian korkealla hinnalla myyntiin, joka on väärä viesti joka taholle. Koska harva kiinteistönvälittäjä on itse varsinainen yrittäjä, niin he eivät välttämättä näe kokonaisuutta, eikä tiedä kuluista. Tosin kaikkien kiinteistönvälittäjien täytyy tehdä töitä kuin yrittäjä, sillä itsensä johtaminen tässä työssä onkin todella tärkeää.

Digitaalinen kaupankäynti teistönvälityksessä
Asiakkaita helpottavia asioita tulee koko ajan lisää, sillä digitaalisia uudistuksia tehdään jatkuvasti ja näin kaupankäyntikin helpottuu. Eli nykyisin voidaan koti ostaa ja myydä vaikka sohvalta käsin, toki tämä jakaa asiakkaiden mielipiteitä, koska osa ihmisistä haluaa palveluita edelleen perinteiseen tapaan. Itse kuuntelen asiakasta ja sen mukaan toimitaan. Monen mielestä asuntokauppa on iso asia rahallisestikin ja tahtovat sen tähden vielä pankkiin asuntokaupoille.

Pieni vai iso kiinteistönvälitystoimisto
Miksi valita pieni kiinteistönvälitystoimisto ison ja tunnetun si jasta? Onko yrityksen koolla asiakkaille mitään merkitystä? Kotoisa LKV on pieni kiinteistönvälitystoimisto, jossa toimin yrittäjänä ja ainoana kiinteistönvälittäjänä.

Kotoisa LKV tarjoaa samat palvelut kuin isommatkin kiinteistönvälitys yritykset:

  • ammattilaisen tekemä asunnon stailaus, mutta vain tarvittaessa
  • myyntisiivous tarvittaessa
  • loppusiivous
  • valokuvaus – aina Antero Lynne
  • videokuvaus – senkin hoitaa Focus Video
  • erilaiset remontit sisälle ja ulkopuolelle – yleensä ostaja etsii näitä
  • drone kuvaukset esim. merenranta paikka tms.
  • kaikki tärkeimmät some kanavat käytössä markkinoinnissa
  • pihan kunnostus tarvittaessa

Yrittäjä on kiinteistönvälittäjä
Yrittäjänä joutuu, saa ja pitää olla vastuussa omasta työstään, toisin kuin isoissa ketjuissa, joissa mainostoimistot ovat luoneet hienot sloganit ja lupaukset. Kun kaikki isot yritykset väittävät, että heillä kaikilla on nopeimmat myyntiajat ja parhaat kiinteistönvälittäjät, niin kaikkihan eivät silloin voi puhua totta. Lisäksi ne ovat asioita, jotka eivät oikeasti perustu mihinkään, sillä niitä ei vertailla eikä tutkita missään. Pienessä yrityksessä on pakko seistä sanojensa takana. Parhaita kiinteistönvälittäjiä on varmaan kaikissa toimistoissa, sen nimittäin päättää aina lopulta asiakkaat.

Pieni toimisto – Iso palvelu
Itse uskon vielä henkilökohtaiseen palveluun ja se on eri asiakkaille eri asia. Jollekin se on sähköisten palveluiden hyödyntämistä viimeiseen asti ja toiselle se on sitä, että juodaan kahvit siinä heidän keittiön pöydän ääressä ja hoidetaan asiat kasvotusten. Minulle käy kumpi vain, asiakas päättää sen aina.

Millaisia koteja Kotoisa LKV myy
Kaikenlaisten kotien myyminen on minun työtäni, mutta vanhojen hirsitalojen ja puutaloasuntojen myyminen on minulle aina jotenkin erityisiä asioita. Ne ovat aina uniikkeja eikä toista samanlaista koskaan ole. Niiden hinnoittelu vaatii ammattitaitoa ja kuntotarkastuksissa oppii todella paljon uusia asioita. Toki kaikissa kuntotarkastuksissa oppii paljon ja sen tähden on tärkeää, että kiinteistönvälittäjä on siellä mukana, aina ei näin ole.

Työssä täytyy kuitenkin tuntea myös vastuuta, joten en ota ihan kaikkea myyntiin. Saaressa olevia paikkoja en ota myyntiin, sillä minä en Silja Serenadea pienempään veneeseen mielelläni mene. Lisäksi maatilat, joissa on paljon peltoja, metsää sekä erialaisia rakennuksia, sillä niiden arviointiin liittyy paljon erilaisia asioita, joita ei perus asuntomyynnissä ole. Kiinteistönvälittäjällä täytyy olla ammattietiikka ja arvioinnin täytyy perustua faktoihin.

Mikäli etsit kodillesi välittävää kiinteistönvälittäjää niin soita ja sovitaan tapaaminen teille. Minä en tee väkisin koskaan sopimuksia, mutta tarjouksia en tee, jollen ole nähnyt kotia, jota myyntiin tarjotaan. Se on reilua molempia kohtaan.

 

Kotoisin terveisin Tupu

Me myymme koteja emme kohteita!