Jos ekologisuus on arvosi, kannattaa tätä taloa tulla katsomaan! Maata on sen verran, että täällä on mahdollisuus myös eläinten pitoon tai pienimuotoiseen ruuan kasvattamiseen.
Tämä hirsitalo on tehty pohojalaaseen tyyliin 80-luvun alussa ja koti on ollut vain yhdellä omistajalla. Hirret on tuppeen sahattu ja myyjät ovat itse nostaneet jokaisen hirren paikoilleen. Tätä taloa ei voi verrata tavalliseen 80-luvun taloon, sillä hirsitaloksi tämä on nuori.
Tämä koti sijaitsee Ruskolla ja on Turusta n. puolen tunnin ajomatkan päässä. Kauppaan kuuluu 9990 m2 pelto tontti joka on vieressä, eli tätä ei myydä erikseen vaan tulee tämän kaupan yhteydessä.
Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta ja sinne on mahdollista rakentaa kolmas huone, jos sellaiseen on tarvetta. Ylhäällä on myös aula, josta saa oleskelutilan tai lasten pelipaikan. Yläkertaan on mahdollista rakentaa myös tulisija.
Keski kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, keittiö sekä iso olohuone/sali. Keittiössä on myös puuliesi ja olohuoneen puolella on leivinuuni, jota voi hyödyntää ruuan laittamisessa, mutta myös lämmittämisessä. Tänne on mahdollista tehdä myös toinen wc, sille on olemassa paikka valmiina.
Keskikerroksessa on syvennys joka on toiminut kirjastona, mutta se voi olla yhtä hyvin työtila tai joku muu. Olohuoneeseen mahtuu iso ruokailuryhmä vieraiden varalta. Massiivinen takka lämmittää ja luo tunnelmaa talvi iltoihin.
Alakerrassa on pesutilat ovat alkuperäisessä kunnossa. Tilaa siellä on paljon ja sinne voi tehdä kodinhoitohuoneen, suuremman saunan tai harraste tilan. Alakerrasta on uloskäynti pihalle ja siellä on myös maakellari.
Tämän kokoiseen taloon on sähkönkulutus ollut kohtuullinen ja aurinkopaneeleista saatava hyöty on merkittävä. Kiinteistövero on myös erittäin pieni. Tienhoito maksu määräytyy autojen lukumäärän mukaan.
Talossa on tehty kuntotarkastus ja se on nähtävillä esittelyssä. Raporttia ei lähetetä erikseen jos ei ole käynyt katsomassa taloa!
___________________________________________________
Tämän kodin TOP5:
- mahdollisuus eläinten pitoon
- rakentamisvaiheet on dokumentoitu valokuvin
- mahdollisuus pienimuotoiseen luomuviljelyyn
- ekologinen asuminen ( aurinkopaneeli, puulämmitys, ekologinen wc
- kohtuulliset asuinkustannukset näin isoon taloon
_____________________________________________________
Joten jos haluat perheellesi turvallisen ja mukavan asuinympäristön, joka on kuitenkin lähellä palveluita, niin tässä se olisi. Varaa aika esittelyyn 040 749 7626/Tupu tai meilaa tupu@kotoisa.fi.
Jos oma kotisi tarvitsee arvioin tai mietit myyntiin laittamista, niin autan siinä mielelläni, minulta saa myös kaupanvahvistajan palvelut.
www.kotoisa.fi
- Pieni toimisto - Iso palvelu -
Katso kaikki kuvat »
Perustiedot
Kunta | Rusko |
Postinumero | 21290 |
Alue | Lankilan kylä |
Huoneet | 4 mh + oh + k + s + ph + wc + varastotilaa + autotalli |
Tyyppi | Omakotitalo |
Pinta-ala | 178.0m² |
Kokonaispinta-ala | 178.0m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala tieto perustuu rakennuslupa asiakirjoihin. |
Rakennusvuosi | 1980 |
Käyttöönottovuosi | 1980 |
Vapautuminen | heti |
Vuokralla nyt | Ei |
Hintatiedot
Velaton hinta | 278 000 € |
Myyntihinta | 278 000 € |
Neliöhinta | 1 562 €/m² |
Asunnon lisätiedot
Tulisija | keittiössä puuliesi ja leivinuuni |
Asunnon kunto | tyydyttävä |
Lisätietoja kunnosta | Talo on alkuperäisessä kunnossa ja siinä on asuttu koko ajan. |
Kohde Etuovessa | 21298313 |
Seuraa Kotoisaa somessa!