Keittiö ja pesutilat ovat aina katsotuimmat ja eniten kiinnostavat paikat, ihan missä tahansa asunnossa. Omakotitalon remonttisuunnitelmissa näihin voi mennä paljon rahaa, joten senkin vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota eri seikkoihin. Keittiö on todella keskeinen paikka, olipa kyseessä sitten vanha tai uusi talo.
Keittiö ja asbesti
Myyjä on kertonut kiinteistönvälittäjälle, milloin keittiö on viimeksi remontoitu, joten se kertoo jonkin verran siitä onko siellä asbestia vai ei. Tosin kannattaa kysellä myös, millaisia remontteja keittiössä on tehty, eli onko esim. vanhat välitilan kaakelit jätetty remontissa uusien alle.
Lattian alta voi myös löytyä vanhaa muovimattoa, mutta nyrkkisääntö on, että 1994 jälkeen asbestia ei ole enää saanut käyttää rakennusmateriaaleissa. Kuluja tulee tutkimisesta, purkamisesta sekä asbestin hävittämisestä. Tosin omassa kodissa jokainen saa itse purkaa keittiön ja kaiken muunkin, kunhan hävittää kaiken niin kuin pitääkin. Kannattaa tietenkin suojata itsensä huolella.
Pistokkeen paikat ja kodinkoneet
Nykyisin ladattavia laitteita on huushollit pullollaan, joten kannattaa vilkaista missä sähköpistokkeet sijaitsevat. Mitä vanhemmasta talosta on kysymys, sen vähemmän niitä yleensä on, ja joskus on uusia pistokkeita lisätty vuosien varrella aina johonkin sopivaan kohtaan.
Sähkötyöt ovat luvanvaraisia töitä, joten ne pitää aina teettää ammatti-ihmisellä. Talon kuntotarkastuksessa ei sen kummemmin sähköihin puututa, mutta kerrotaan kyllä, jos ne ovat uusimisen tarpeessa. Kodinkoneisiin ei sinällään kannata kiinnittää kovin suurta huomiota, sillä niiden hinnat ovat nykyisin jo todella halpoja. Eli jos ette voi sietää rosterisia kodinkoneita, ei ehkä kannata muuten hyvää taloa jättää sen takia ostamatta.
Vaihtuuko ilma?
Keittiössä jos missä kannattaa kysellä tarkemmin ilmanvaihdosta ja poistoilmasta. Liesituulettimia on vaikka millaisia, osa menee suoraan ulos ja joissakin vaihdetaan hiilisuodattimia, ja nämä asiat selviävät kysymällä. Jos talossa on koneellinen ilmanvaihto, kannattaa kysellä, miten se toimii vai toimiiko se ollenkaan? Onko sitä käytetty ja onko sitä koskaan putsattu? Uusissa taloissahan nämä tehdään jo rakentamisvaiheessa ja siellä on kaikki lämmön talteenottosysteemitkin, mutta vanhemmissa taloissa näitä on saatettu tehdä myöhemmin.
Vesi ja viemäröinti
Käyttövesiputkien ikää kannattaa kysellä. Kuntotarkastuksessa selvää niiden kunto sekä mahdollinen käyttöikä. Ihmisille on jäänyt sanasta putkiremontti joku kauhukuva, kun he kuulevat kerrostaloasuntojen putkiremontti hintoja. Omakotitalossa nämä remontit eivät ole samaa hinta luokkaa, sillä remontit ovat aivan erilaisia kuin kerrostalossa, jossa on monta asuntoa. Samalla kun näitä uusitaan, kannattaa uusia myös sähköjä.
Keittiöremontti
Jos olette suunnittelemassa keittiöremonttia, ei vanhan talon keittiöllä oikeastaan silloin ole niin väliä, jos pohja on teille toimiva. Jos vanhassa keittiössä on lattialla jotain ihmeellisiä kupruja, kannattaa tietenkin selvitellä niiden alkuperää, sillä keittiössä lotrataan paljon veden kanssa. Lattiat voi vaihtaa, mutta jos kosteutta on tullut, pitää tietää mikä sen on aiheuttanut. Laattalattia on todella kylmä, jos sen alla ei ole lattialämmitystä.
Kosteutta voi keittiössä olla myös tiskipöydän seinässä tai alakaapissa, jos silikonisaumat ovat päässeet huonoon kuntoon. Roskiskaappi kannattaa muutenkin vilkaista, sillä siellä menee yleensä erilaisia putkia ja astianpesukoneen alla pitäisi olla vuotoallas, joskus se kuitenkin vielä puuttuu.
Remontissa voi kaikkien paikkaa muuttaa, eli jos vesipiste on mielestäsi väärässä paikassa niin ei se haittaa. Lieden, uunit ja kylmälaitteet voi sijoitella juuri niin kuin itse haluaa. Voitte tehdä saarekkeen tai olla tekemättä, mutta ehdottomasti keittiön suunnittelussa kannattaa käyttää ammattilaisen apua, se maksaa taatusti itsensä takaisin. Ammattilainen näkee sellaisia ratkaisuja, joita ei itse ole tullut ajatelleeksikaan.
Oma unelmakeittiösi
Mielestäni kaikkien pitää tehdä juuri sellainen keittiö, kun itse haluaa, eikä sellaista, jonka ajatellaan miellyttävän mahdollisesti ostajia siinä vaiheessa, jos talo joskus myydään. Jos haluatte kirkkaan punaisen keittiön ja se sopii teidän tyyliinne, niin antakaa palaa vain. Mikäli limenvihreä on se juttu, mutta se ei ole muotia just nyt, niin mitä sitten.
Minulle keittiö on rakkain ja tärkein kodin huone, rakastan ruuan laittoa ja omassa keittiössä otin tietenkin tämän huomioon. Henkilön, joka ei laita koskaan itse ruokaa, keittiö on toisenlainen. Lapsiperheessä keittiö on todella isossa roolissa ja siellä pitää tehdä vaikka mitä. Eli jokainen tyylillään.
Älkää sortuko ensimmäisen keittiösuunnittelijan ehdotukseen, vaan kysykää tarjouksia useammasta paikasta ja tuokaa rohkeasti esille mitä itse haluatte. Suomi on täynnä täysin valkoisia keittiötä, joissa on tumman harmaat kaakelit lattiassa ja välitilassa. Sekin on ok jos se on teidän juttu. Jos haluatte vaihtelua kolmen vuoden välein, niin silloin ei laadulla ja ajattomuudella ole niin suurta väliä. Mikäli taas suunnittelette, että tällä mennään niin kauan kuin lapset ovat kotona, täytyy miettiä toisenlaisia asioita. Keittiöllä on iso merkitys, olipa talo vanha tai uusi. Teidän unelmakodissanne pitää olla teidän unelmakeittiönne. Nähdään näytöillä!